Saima-mitali emeritusprofessori Matti Klingelle
Vuoden 2006 Saima-mitali luovutettiin emeritusprofessori Matti Klingelle, jonka Snellman-luennon aiheena oli "Sivistys, moraali, Savo".
Kuopion yliopiston ja Savon Sanomien vuosittain myöntämä Saima- mitali on luennoitsijapalkinto, joka symbolisella tavalla jatkaa J. W. Snellmanin Kuopiossa vuonna 1844 perustaman Saima-lehden perinnettä nykyajassa. Taiteilija Taru Mäntysen suunnittelema Saima- mitali on vuodesta 1983 lähtien myönnetty tunnustukseksi suomalaishenkisen tai taloudellisen kehityksen kansalliselle vaikuttajalle. Palkinnon saaja kutsutaan pitämään Snellman-luento Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahaston vuosijuhlaan.
Snellmanin 200-vuotisjuhlavuonna Saima-mitalin itseoikeutettu saaja on professori Matti Klinge, joka on yksi Suomen tunnetuimpia ja samalla tuotteliaimpia historiantutkijoita. Vuodet 1976-2001 Helsingin yliopiston historian professorina toiminut Klinge tunnetaan erityisesti aate- ja kulttuurihistorioitsijana, jota ovat kiinnostaneet varsinkin suomalaisen kansallisuuden ja kansallistunteen kehittyminen sekä kansallinen symboliikka sen eri ilmenemismuodoissa.
Klingen näkökulma ei kuitenkaan koskaan ole rajoittunut Suomeen, vaan hän on tarkastellut suomalaisuutta ja Suomen asemaa eurooppalaisessa kulttuuritraditiossa. Klinge on eurooppalainen suomalainen ja suomalainen eurooppalainen. Hyvä todiste tästä on, että hänen teoksiaan on käännetty parillekymmenelle kielelle. Pariisin yliopiston vierailevana professorina hän oli vuosina 1970-1972.
Klingen kirjoittamien julkaisujen luettelo on hengästyttävän pitkä, mutta myös painava. Hän on tutkinut Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston ylioppilaskuntia. Hän on kirjoittanut Helsingin yliopiston kolmeosaisen historian. Professori Klinge on paneutunut kansallisiin suurmiehiimme Runebergiin Snellmaniin ja Topeliukseen. Professori Klinge on myös kirjoittanut suurelle yleisölle tarkoitettuja historian yleisesityksiä, joissa hän on piirtänyt huikaisevan suuria ja jänteviä linjoja kansakuntamme ja koko Euroopan historiasta.
Tieteellisen työn ohessa professori Klinge on aktiivinen kulttuurikeskustelija, jonka poleemiset esseet ja lehtikolumnit ovat herättäneet keskustelua. Tässä hän jatkaa snellmanilaista perinnettä parhaimmillaan. Eläkkeelle jäätyään Klinge on kirjoittanut päiväkirjasarjaa, joka on saavuttanut suuren suosion.
Professori Klingellä on myös sukusiteitä Savoon, tarkemmin sanoen Runnille. Hänen äidinisänsä, apteekkari Väinö Ignatius oli vuonna 1904 rakennuttamassa ensimmäistä hotellia Runnille.

