Osa 6: tammikuu 1844-heinäkuu 1844
Snellman toimi Kuopiossa yläalkeiskoulun rehtorina, mutta hänen perimmäinen halunsa oli osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tätä varten hän perusti Saima-lehden, jonka sivuilla ensinumeroista lähtien kilpailevat lehdet leimattiin kelvottomiksi ja tehottomiksi. Niistä poiketen Snellman toi itse lehdessään julkisuuteen monia ennen käsittelemättömiä aiheita eurooppalaisten esikuvien mukaan. Hänen julkistamansa sivistys- ja talousohjelma on antanut sysäyksen Suomen lehdistön kehitykselle ja sitä kautta vauhdittanut Suomen kansallista heräämistä. Tämän osan artikkelit käsittelevät muun muassa kansallista kirjallisuutta, suomen kieltä opetuskielenä, naissivistystä, teollisuuden edistämistä ja elinkeinovapautta. Novelleissa nousevat esiin isänmaalliset sävyt ja runoissa romanttinen lataus vastakkaista sukupuolta kohtaan. Snellman toimitti samaan aikaan Maamiehen ystävä -lehteä, jossa kansanvalistus toteutettiin talonpojille suunnatuilla käytännöllisillä neuvoilla ja opetuksella.
J. V. Snellmanin kootut teokset osa 6 (PDF)

